15.6.1995

Hakemus Helsingin hovioikeudessa

A lausui hovioikeuteen toimittamassaan hakemuksessa, että hänen vaimonsa B oli ilman A:n suostumusta marraskuussa 1993 vienyt puolisoiden yhteiset, vuosina 1987 ja 1989 syntyneet kaksi lasta perheen Sveitsissä olevasta kodista Suomeen ja jättänyt palauttamatta lapset kotiinsa Sveitsiin. B oli siten loukannut A:lle lasten isänä kuuluvia, lasten huoltoa koskevia oikeuksia.

Mainituin perustein A pyysi, että hovioikeus lasten huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 30 ja 32 §:n nojalla määräisi lapset heti palautettaviksi A:n luo kotiinsa Sveitsiin.

Vastaus

B vaati hakemuksen hylkäämistä.

Hovioikeuden päätös 7.12.1994

Hovioikeus totesi A:n ja B:n 10.10.1994 väliaikaisesti sopineen, että lapset asuvat B:n luona Suomessa. Näyttöä siitä, että A olisi pakotettu tuon sopimuksen tekemiseen, ei ollut esitetty. A:n oli sopimuksella katsottava lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 32 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla hyväksyneen lasten palauttamatta jättämisen, jota ei siten ollut pidettävä luvattomana.

Mainituin perustein hovioikeus hylkäsi hakemuksen.

Perustelut

Aviopuolisoilla A:lla ja B:llä sekä heidän alaikäisillä lapsillaan on ollut pysyvä asuinpaikka Sveitsissä. Puolisoiden keskinäiset välit ovat olleet ongelmalliset. B on vuonna 1993 ollut masennuksen vuoksi useita kertoja hoidettavana sairaalassa. Hänellä on ollut myös alkoholiongelma, johon hän on pyrkinyt saamaan apua. Hän on, sopimatta asiasta A:n kanssa, lähtenyt 3.11.1993 yhdessä lasten kanssa Sveitsistä Suomeen tarkoituksenaan hakeutua alkoholiongelmansa vuoksi sairaalahoitoon. Suomeen he ovat saapuneet 5.11.1993. B on ajan 10.11. -7.12.1993 ollut hoidettavana Järvenpään sosiaalisairaalassa lapset mukanaan. Sairaalahoidon päätyttyä hän on, palaamatta yhteiselämään A:n kanssa, jäänyt lasten kanssa asumaan Helsinkiin.

A:lle on hänen ilmoituksensa mukaan huhtikuun 1994 alussa selvinnyt, ettei hänen vaimonsa aio palata eikä sallia lasten palaamista Sveitsiin. Siitä lähtien A on vaatinut lasten palauttamista luokseen Sveitsiin. Vielä hän on lausunut, että saadakseen mahdollisuuden tavata lapsiaan käydessään Suomessa lokakuussa 1994 hänen oli ollut pakko 10.10.1994 vaimonsa kanssa väliaikaisesti sopia lasten asumisesta äidin luona Suomessa.

Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain muuttamisesta 4.3.1994 annetulla, 1.8.1994 voimaan tulleella lailla (186/94) lakiin on sisällytetty säännökset lapsen palauttamisesta Haagissa 25.10.1980 kansainvälisestä lapsikaappauksesta tehdyn yksityisoikeuden alaa koskevan yleissopimuksen (Haagin sopimus) nojalla. Lain 30 §:n mukaan Suomessa oleva lapsi, joka on luvattomasti viety pois siitä valtiosta, jossa lapsella oli asuinpaikka, taikka jätetty luvattomasti palauttamatta, on määrättävä heti palautettavaksi, jos lapsella välittömästi ennen luvatonta poisviemistä tai palauttamatta jättämistä oli asuinpaikka Haagin sopimuksen osapuolena olevassa valtiossa. Lain 32 §:n mukaan lapsen poisviemistä tai palauttamatta jättämistä on pidettävä luvattomana, jos se loukkaa lapsen huoltoa koskevia oikeuksia, jotka kuuluvat huoltajalle sen valtion oikeusjärjestyksen mukaan, missä lapsella välittömästi ennen poisviemistä tai palauttamatta jättämistä oli asuinpaikka, ja huoltaja oli näitä oikeuksia poisviemisen tai palauttamatta jättämisen hetkellä tosiasiallisesti käyttänyt. Lain 186/94 voimaantulosäännöksen mukaan lapsen palauttamista koskevia säännöksiä on sovellettava Suomessa olevaan lapseen, joka on luvattomasti jätetty palauttamatta, vaikka lapsi olisi tuotu Suomeen ennen lain voimaantuloa.

Kun Sveitsi on Haagin sopimuksen osapuoli, asia on ratkaistava tuon sopimuksen soveltamista koskevien, lakiin 186/94 sisältyvien säännösten mukaisesti. A:lla on tuon lain 32 §:n 1 momentissa tarkoitetut lapsen huoltoa koskevat oikeudet, joita hän olisi lain tullessa voimaan 1.8.1994 myös tosiasiallisesti käyttänyt, jos lasten palauttamatta jättämistä ei olisi tapahtunut. Sanotun lain tullessa voimaan hän ei ollut suostunut lasten jäämiseen Suomeen.

Kun lapset ovat jääneet B:n luo Suomeen A:n suostumuksetta, kysymyksessä on lain 186/94 voimaantulosta 1.8.1994 alkaen ollut tuossa laissa tarkoitettu lasten luvaton palauttamatta jättäminen.

Asianosaiset ovat kuitenkin 10.10.1994 tehneet väliaikaisen kirjallisen sopimuksen, jonka mukaan lapset tulee määrätä asumaan äitinsä luona Suomessa, kunnes toisin sovitaan tai määrätään. Sopimuksessa on myös ehdot, joiden mukaisesti A on saanut tavata lapsia käydessään Suomessa 8. - 15.10.1994. Sopimus on tehty sosiaaliviranomaisten valvonnassa. Sopimuksesta neuvoteltaessa ja sitä laadittaessa on kummallakin asianosaisella ollut avustajanaan lakimies. A:ta ei ole näytetty pakotetun sopimuksen tekemiseen. Sitä, ettei hän ilmeisesti olisi mainitun Suomessa käyntinsä aikana saanut tavata lapsia, ellei olisi sopimusta allekirjoittanut, ei voida pitää sellaisena seikkana, jolla olisi vaikutusta sopimuksen sitovuutta arvioitaessa. Myöskään sillä A:n vaatimuksensa tueksi esittämällä seikalla, ettei hän ole sopimusta tehdessään tiennyt edellä mainitun 1.8.1994 voimaan tulleen lain (186/94) mukaisista oikeuksistaan, ei ole vaikutusta asian ratkaisuun. Muutakaan perustetta, jonka nojalla sopimusta olisi pidettävä pätemättömänä, ei ole esitetty.

Näin ollen A on mainitulla sopimuksella lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 32 §:n 2 momentissa tarkoitetuin tavoin hyväksynyt lasten palauttamatta jättämisen, jota ei siten ole pidettävä luvattomana.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.